perjantai 23. elokuuta 2019

Lukutikku

Nämä hauskat eläimet auttavat aloittelevaa lukijaa pysymään rivillä.



Maalasin spaattelit (tiedäthän ne puiset tikut, joilla lääkäri painaa kieltä alas katsoessaan kurkkuun) akryliväreillä ja koristelin huopakankaalla ja napein. Lisää ideoita lukutikkuihin löytyy esimerkiki Pinterestistä.



Ja nämähän toimivat myös kirjanmerkkeinä!


Näille ei voi olla hymyilemättä!




torstai 14. helmikuuta 2019

Jalkakylpypommit

Nämä ovat oikeita sähikäisiä



Jalkakylpypommien "lyhyt oppimäärä" kannattaa käydä lukaisemassa Lime Popin sivuilta, tästä linkistä, klik.

Ruususuu ja Huvikumpu blogin videolinkistä, klik pääset seuraamaan kylpypommien tekoa ja saat tarkan ohjeen sähikäisten tekoon.

Puolitin videolta löytyvän ohjeen ja korvasin oliiviöljyn kookosöljyllä. Teen jätin kokonaan pois.
Siis näin:

1,5 dl soodaa
0,5 dl sitruunahappoa
1 rkl kookosöljyä
0,5 tl vettä
tuoksyöljyä



Moniin netistä löytyviin ohjeisiin on lisätty teetä väriä, tuoksua ja koristetta tuomaan. Jätin teen kuitenkin omasta versiostani pois. Tämä ihan vain siksi ettei ihanan rentouttavan jalkakylvyn jälkeen tarvitse siivota teepuruja. Kaikki muut jalkakylpypommin ainekset kun liukenevat veteen. Teen sijaan käytin tyoksuöljyä tuomaan ihanaa tuoksua kylpyveteen.
Sama tuoksuöljy toimii muuten myös tekemissäni huonetuoksuissa.

Irrotusvaiheessa osa sakaroista mureni. Laitoinkohan sittenkin liian vähän öljyä? Hyvin ne silti toimivat ja siisteimmät valikoituivat lahjaksi asti.



Myös "tavalliset" jääpalamuotit toimivat ja massa irtoaa muotista helposti. Kuviot vain ovat silikonimuoteissa paljon herkumpia.

Ihania jalkakylpyhetkiä!

lauantai 2. helmikuuta 2019

Sydänkortti ystävälle

Ystävälle on hyvä siloin tällöin kertoa, kuinka tärkeä hän on. Jos tunteita ei osaa pukea sanoiksi, kertoo kortti sen puolestasi.


Näin teet langasta sydänkortin:

Piirrä pahviin sydämen ääriviivat himmeästi lyijykynällä 
(käytä tarvittaessa apuna paperista leikkaamaasi mallia).
Pistele pahviin reikiä isolla silmäneulalla noin 0,5 cm välein. Pistele reikiä tasaluku.
Käytä ohutta virkkuulankaa ja leikkaa piiiiitkä pätkä (pätkän koko riippuu toki sydämesi koosta). 
Tuo lanka yhdestä pistelyreiästä työn nurjalta puolelta oikealle puolelle. Vie lanka oikealla puolella vastakkaisella reunalla olevasta reiästä työn nurjalle puolelle ja taas nurjalla puolella vastakkaiselta puolelta ylös. 
Näin kortin molemmille puolille syntyy jännä lankojen siksak-kuvio.
Vältä pistämistä viereiseen, tai samalla sivulla olevaan reikään, vaan pyri kuljettamaan lanka aina vastakkaiselle reunalle.
Pyri jättämään aloituskohdan viereinen reikä viimeiseksi, jotta saat solmittua langanpäät yhteen (en keksinyt näkymättömämpää tapaa päätellä). 
Kumita lopuksi lyijykynällä tekemäsi ääriviivat pois.



Ystävä, olet tärkeä!



maanantai 28. tammikuuta 2019

Ristipistokoru

Koruja ei voi olla koskaan liikaa! Etenkään siitä syystä, että niitä on niin ihana näperrellä.


Kovaan ja kiinteään alustaan ristipistojen tekeminen on mielestäni jotenkin mielekkäänpää kuin pehmeään kankaaseen pistely. Ehkä se on se rouheampi jälki, isompi neula ja paksumpi lanka. Vielä kun saisi sen kääntöpuolen näyttämään siistiltä...


Ennen työn aloittamista pistojen määrä on hyvä laskea ja sovittaa omiin kehyksiin. Myös työn suunta ja eteneminen on hyvä suunnitella etukäteen, jotta turhilta siirtymiltä tai lagankatkaisuilta välttyisi. Näin sen työn takapuolenkin voisi ehkä saada näyttämään siistimmältä... 


Tämä koru on kooltaan noin 4x4 cm.
Puisia ristipistokorupohjia (tai reikälevyjä) saa ostaa esim Paapon nettisivuilta. Tässä linkki, klik.
Ja Pinterest on pullollaan erilaisia ristipistomalleja! Minä kokeilin paria erilaista. 

Muita ristipistotöitäni voit klikkailla tästä:


lauantai 19. tammikuuta 2019

Lasten essu

Pienelle leipurille.


Meillä lapset haluavat aina silloin tällöin osallistua ruuan laittoon ja leipomiseen. Silloin vaatteet on hyvä suojata esiliinalla, koska kokkaamaan opetellessa sotkulta ei voi välttyä.


Ompelin pojille essut Marimekon vahakankaasta, joten essuista voi käytön jälkeen helposti pyyhkäistä suurimmat sotkut liinalla pois. Vahakankaan olen aikoinani tilannut Marimekon ystävämyynnistä pöytäliinaksi. Pöytäliina on edelleen käytössä, mutta koska tuotetta myydään metreittäin, jäi pöytäliinasta 50 cm kaitale käyttämättä. Tuosta kaitaleesta sai passelisti essut kahdelle pienelle pojalle.


Leikkasin taitteelta kuvan kaavojen mukaiset essut ja ompelin vinonauhat. Ensin kannattaa ommella ylä- ja alareunat, lopuksi kainaloiden ali ja pään yli tuleva nauha yhtenä pötkönä.

Essujen mitat:


Pienemmän pojan "puolikas" essu (4v, 104 cm) 
keskisauma 50 cm
yläreunan leveys 8,5 cm 
sivun korkeus 36 cm 
alareunan leveys 21 cm

Isomman pojan "puolikas" essu (5v, 120cm):
keskisauma 65 cm
yläreunan leveys 12,7 cm
sivureunan korkeus 45,7 cm
alareunan leveys 25 cm

Maistuvia kokkauksia!


sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Taikinaliina

Juuri sopiva liina tainakulhon päälle!


Eipä valahda liinan reunat enään pöydälle tai vesihauteeseen kun liina on tehty mittojen mukaan ja sihen on listty kiristysnauha. Ja somakin se on! 
Hyödynnä taikinaliinaan vanhat kangasjämät ja pese liina käytön jälkeen muun pyykin seassa.


Tee taikinaliina näin:


Ota taikinakulho malliksi. Piirrä sen avulla noin 5 cm alkuperäistä kulhoa suurempi ympyrä.
Leikkaa ja huolittele reuna.
Ompele reunaan harsinlanka, jonka avulla saat tasaisen rypytyksen. Käytä ompelukoneen suurta ja löysää suoraa ommelta tai harsi käsin. Vedä langasta ja tasoita rypytys. 
Taita saumanvarat ja rypytys sisään. Ompele suoralla ompeleella. Muista jättää aukko kuminauhaa varten. 
Pujota kuminauha, kiristä ja ompele päät yhteen.


Sitten vain leipomaan!


tiistai 8. tammikuuta 2019

Pupukirjanmerkki

Kulmaan sijoitettavia kirjanmerkkejä on helppo tehdä ja varioida.



Tähän pupukirjanmerkkiin löytyy helppo taitteluohje Youtubesta: kurkkaa tästä, klik
Näitä on niin nopea tehdä, että kerralla syntyy helposti monta! Kuin pupuja konsanaan...


Tämä koko on mielestäni juuri passeli. Se syntyy kun taitat A4 paperista neliön ja leikkaat sen "ylimääräisen" suorakaiteen pois. Siitä "ylimääräisestä" (tiedätkö sen?) syntyy juuri oikeankokoinen kulmakirjanmerkki!


Katso myös syötävän söpö kettukirjanmerkki tästä, klik.